







![]() |
|
| KARVAPÄÄT / KARVAVAARA Karvavaaran kylästä tulee iloinen, reipas ja lumoava koko perheen orkesteri KARVAPÄÄT. Karvapäiden peruskokoonpanon muodostaa kolme tarmokasta Karvapään veljestä, Tarmo, Ville ja Otto. Veljeksistä nuorin Tarmo on oikea tarmokkuuden perikuva, niin tarmokasta poikaa ei sen koommin ole Karvavaaran kylällä nähty. Veljessarjan keskimmäinen Ville taas on perheen älykkö, eli kaikki asiat mitkä vaativat perinpohjaista paneutumista ja pitkällistä pohdintaa ovat Villen erikoisalaa. Veljesten nestori Otto ottaa kontolleen veljessarjan kurin ja järjestyksen. Hän katsoo valvovalla silmällään nuorempien veljestensä perään ja pitää heidät kiinni oikeaoppisessa ja tarkassa elämänrytmissä. Karvapään perheen vanhemmat Ahti ja Saimi Karvapää ovat Karvavaaran kylän ahkerimmat kalastajat, Ahti-isä onkin vetänyt mystisen Karvajärven syvyyksistä kaikkien aikojen uskomattomimman vonkaleen peräti 17 kiloisen Karvakampelan jonka kesyttämiseen häneltä meni kokonainen iltapäivä hikisen aamupäivän perään. Mutta, tutustukaamme hieman tarkemmin Karvavaaran kylän elämään. Karvavaaran kylän sykkivänä sydämenä voidaan pitää Karvavaaran ylpeyttä urheiluseura Karvavaaran Kisaa eli KarKia. Tämän aktiivisen seuran ympärillä pyörii käytännöllisesti katsoen koko Karvavaaran kylän toiminta. Se yhdistää joko suoraan tai lukuisten välikäsien kautta miltei koko Karvavaaran väestön. Urheilulajeina on edustettuina mm. karvapallo, karvakiekko, karvakuula ja lukuisat eri juoksumatkat aina kolmesta metristä maratoniin. Karvapään veljeksetkin ovat eritttäin aktiivisia urheilun harrastajia. Tarmo Karvapää on oikea "Karvavaaran Carl Lewis" erikoismatkanaan kaikki kulloinkin tarjolla olevat juoksumatkat sekä karvakyykkä. Ville Karvapään urheilullinen suuntautuminen on puolestaan kohdistunut shakkiin, jossa hänen fyysinen ylivertaisuutensa pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Otto Karvapään erikoisalaa on taas miltei kaikki kenttälajit, bravuurinaan karvakuula jossa hän pitää hallussaan koko Kähkölän pitäjän epävirallista ennätystä 47,38 ja puoli. Tämän uskomattoman leiskautuksen hän teki Karvavaaran NS:n kentällä kotvasen joulun jälkeen toissavuonna ja sen uutisoi koko maailmalle valtavan sädetikkuilotulituksen saattelemana luonnollisesti Karvavaaran sanomat eli KarSa. Karvavaaran muista "silmäätekevistä" voidaan mainita ainakin KarKin painivalmentaja Marko Karva-ylisalomäki jonka ylväät sukujuuret juontavat aina syvään eteläpohjanmaahan saakka. Myös KarKin laulavien cheerleadereiden ihmispyramidin kärkinimi Päivi Karvakaskela ansaitsee tässä yhteydessä tulla mainituksi. Tutkitaanpa hieman myös Karvavaaran yhteiskuntarakennetta. Karvavaara on tavallaan rinnastettavissa kuningaskuntaan sillä Karvavaara on aikoinaan saanut nimensä kylän suurimman tilan eli Karvavaaran mukaan ja Karvavaaran pormestarin virkaa on hoitanut jo ammoisista ajoista alkaen aina Karvavaaran tilan vanhin poika joka on nimetty suvun kanta-isän Kalervo Karvavaaran mukaan. Tällä hetkellä vallan kahvassa on kiinni Kalervo Karvavaara XVI. Karvavaarassa on myös täysin oma valuutta ja verotus. Karvavaaran rahayksikkö on karvamani ja verotusta pitää tiukassa otteessaan Karvavaaran ainoa täysin huumorintajuton ihminen, nimismies tai pikemminkin nimisnainen Eeva-Vilma Karvalahdensuoknuutti. Karvavaaran pormestari Kalervo Karvavaara XVI onkin luvannut sievoisan palkkion sille joka saa tämän koko ikänsä naama peruslukemilla kulkeneen nimisnaisen nauramaan tai edes pikkuruisenkin hymyilemään. Karvavaaran huvielämän keskus on jo aiemminkin esiintullut Karvavaara NS eli KarNuoSe. Tätä areenaa voidaan hyvällä syyllä pitää kaikki tämän päivän korkeat vaatimukset täyttävänä huvikeskuksena. KarNuSen esiintyjäkaarti koostuu luonnollisesti ainoastaan ensiluokkaisista eturivin tähtiartisteista esimerkkeinä mainittakoon legendaarinen uransa jo useasti uudelleen huipulle nostanut lauluperhonen Pauliina Karvakoivumäntyniemi ja varsinaiseksi karvakantrin ruumillistumaksi muodostunut Gary Karvalapio jonka esiintymiset on Karvavaaralla aina rinnastettu lähinnä uskonnollisiksi herätyskokouksiksi koska vanhan Karvavaaralaisen kansantarun mukaan Gary saavuttaa uskomattomalla oktaavi alle karhunmurinan ulottuvalla äänialallaan yliluonnollisia jopa lähes kosmisia yhteyksiä. Garyn kansainvälistäkin mainetta niittänyt megahitti "Toiset on luotuja murisemaan" onkin pysynyt jo käsittämättömät 1782 viikkoa supersuositun Karvamusaradion listan ykköspaikalla. Karvamusaradion ohjelmadiktaattori Arska-Janne Karvaojanen onkin myöntänyt jo peräti 22 vuotena peräkkäin Garylle Karvamusaradion kultaisen Karvakitaran. Tämä suunnaton kulttuurialan huomionosoitus onkin saanut Pauliinan ja muut artistit kateudesta vähintäänkin oranssiksi ehkäpä jopa Karvaporkkanaksi. Pauliina onkin useana vuonna kultaisen Karvakitaran jakogaalan jälkeen tokaissut jo kylän hokemaksi muodostuneen lauseen " olen kateudesta Karvaporkkana" Karvavaaran metsissä asustaa intiaaniheimo Karvajalat jonka päällikkö istuva Karvasulkahärkä on myös mukana Karvavaaran kyläpolitiikassa. Suuren päällikön johtama yhtenäinen Karvamäntymetsän puolue ottikin edellisissä kylävaaleissa todellisen rökälevoiton äänestysprosentin ollessa Karvavaarassa täydet 100%. Karvavaara onkin saanut useana vuonna UNICEFIN Karvarauhan palkinnon up-originaalien etujen hienosta hoitamisesta. Tässä tämä hyvin pikainen/päällipuolinen raapaisu Karvavaaran tunnelmiin ja tapahtumiin!
|
|
